Lahti saa ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina kunnian olla Euroopan ympäristöpääkaupunki. Juhlavuotena käynnistetään laajoja yhteistyöhankkeita ja järjestetään lukuisia kansainvälisiä ja paikallisia ympäristöalan tapahtumia. Vuoden aikana nostetaan esiin parhaat eurooppalaiset ympäristöratkaisut sekä kannustetaan asukkaat, yritykset ja yhteisöt tekemään yhdessä rohkeita ympäristötekoja.

 Lue lisää Green Lahden kotisivuilta

Lahden Videokuvaajat ja Päijät-Hämeen Elokuvakeskus tuottavat yhdessä juhlavuodesta elokuvan. Dokumenttielokuva on ruohonjuuritason tapahtumista kertova elokuva, jossa ääneen pääsevät pienillä tai suurilla teoilla ja ratkaisuilla ympäristön hyväksi työskentelevät yhdistykset, yritykset ja yksityiset henkilöt. 
Tarkempia tietoja elokuvan kuvauksista ja esitysajoista saat kotisivuiltamme sitä mukaa, kun niitä tehdään. Teemme myös mukana olevista projekteista lyhyitä videoita, joista koostetaan valmis dokumenttielokuva. 

Projektin videoita löytyy yläpalkin UUTISET  JA  VIDEOT
PAINIKKEESTA. 


Lahden tie ympäristökaupungiksi alkoi vuonna 1987 Vesijärven suojelutyöstä. Vesijärvi I -projekti oli maailman suurin ravintoverkkokunnostus: Enonselältä poistettiin yli miljoona kiloa särkikalaa ja järveen kotiutusistutettiin yli miljoona kuhanpoikasta, minkä seurauksena sinileväkukinnat vähenivät merkittävästi.  
1990-luvun alussa Vesijärvi I -projektin tulokset alkavat näkyä selvästi: vedenlaatu on parantunut ja pinnan alainen elämä kukoistaa. 
Vesijärven parantuneen tilan myötä niin kalastajat kuin kaupunkilaisetkin palasivat nauttimaan lähellä kaupunkikeskustaa sijaitsevasta järvestä. Vuosikymmeniä jatkunut Vesijärven suojelu- ja kunnostustyö on tuonut kaupunkiin myös tärkeää ympäristöosaamista.

Katso harvinainen video Vesijärven kunnostuksesta  


Vesijärven satamasta on tullut 2000-luvulla lahtelaisten suosima virkistyspaikka, missä voi piipahtaa syömässä jäätelön ja istua kahviloiden terasseilla katselemassa laivoja. Lue lisää allaolevasta linkistä:
Lahden tarina


Vuonna 1987 perustettu elokuvateatteri Kino Iiris sijaitsee Lahden keskustassa ja sen toimintaa ylläpitää Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry. Kino Iiris on alusta asti esittänyt monipuolisesti erilaisia elokuvia myös pienemmistä elokuvamaista, sillä toiminnan tavoitteena on aina ollut ennen kaikkea rikastuttaa paikallista elokuvakulttuuria > lisätietoja.

Kino Iiris on yksi kahdeksasta suomalaisesta Europa Cinemas -verkoston jäsenestä. 
Europa Cinemas on elokuvateatterien yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on lisätä eurooppalaisen elokuvan osuutta teatterien ohjelmistossa ja tukea jäsentensä elokuvakulttuuria edistävää toimintaa. Kino Iiris valittiin Europa Cinemas -verkoston jäseneksi vuonna 2009. Kino Iiris esittää elokuvia jokaisena viikon päivänä.

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021-dokumenttielokuva esitetään loppuvuodesta 2021 Kino Iiriksessä. Näytökset ovat maksuttomia.