Roskapihtilainaamo jo neljässä kaupunginosassa

20.9.2021

Lähiluonnosta huolehtiminen on tehty entistä helpommaksi Lahdessa. Lahden ympäristöpääkaupunki-hankkeen avulla Lahteen on pystytetty 4 roskapihtilainaamoa, jotka sijaitsevat Ankkurin, Mukkulan, Kittelän, sekä Anttilanmäen alueella. 
Näillä alueilla on  roskapihtiteline, josta voi lainata työkalun ja roskapussin kävelylenkille. Infotaulun toisella puolella on selfie-kuviin sopiva tausta ja perustetulle ”Lahden Roskapihtilainaamo” Facebook-sivulle toivotaan kuvia kerääjistä tunnisteella #ympäristöpääkaupunki. 


Lainaamon näkyvällä olemassaololla toivotaan myös jokaisen alueella liikkuvan miettivän omaa käyttäytymistään luonnossa, esimerkiksi huolehtimalla eväspakkaukset roskakoreihin suoraan ja tupakantumpit mieluummin roskiin kuin nurmikoille tai rantaviivalle. 

Oheisesta linkistä pääset katsomaan videon
roskapihtilainaamon toiminnasta.

https://youtu.be/WjNcgw8VO1g



Ankkurin alueen roskapihtilainaamo oli ensimmäinen asukasyhdistyksen perustama lainaamo. Alakuvassa ohjaaja Keijo Skippari (kuvassa oikealla) tutustumassa Anttilanmäen roskapihtilainaamoon kuvausten merkeissä.